keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Taittovedos!

Eilen vihdoin koitti päivä (tai aamu), kun kävin hakemassa postista kirjan taittovedoksen. Pyöräilin nopeasti kotiin ja istuin sohvalle. Mietin, että uskallanko avata sen paketin, entä jos joku on mennyt pahasti pieleen. Hyvä etten hyperventiloinut kun revin tätä pakettia auki:




Ja wau! Olin ihan sanaton, kun näin kirjan kannen. Anteeksi kun olen ilkeä ihminen, enkä laita tänne kuvaa kannesta, mutta pitää jotain jännitystä säästää sinne asti, kun kirja on julkaistu. Mutta sen voin kyllä sanoa, että täydellisempää kantta en olisi voinut  kuvitella. Kaikkien ongelmien jälkeen se on nyt just ja tasan niin hyvä kuin voi olla. :) Pari virhettä siinä tosin oli. Minun nimen edessä tai perässä ei lue toimittanut. Se on pakko saada lisättyä siihen, koska muuten saa kannen perusteella sen käsityksen, että kirja on minun kirjoittama. Toinen korjattava asia on kirjan selkä. Siinä lukee Sisaruksen menettäneiden tarinoita vaikka pitäisi lukea kirjan nimi, eli Ikävistä pohjattomin. Nyt siinä siis on kirjan alaotsikko. Luulen, että nuo on isoimmat korjattavat asiat. Takakannen tekstin lisäksi. Sitä jouduin lyhentää, muuten teksti olisi tullut liian pienellä fontilla. 




Saan merkata 30 korjausta, sen verran kuuluu siihen palvelupakettiin minkä valitsin. En usko, että teksteihin tulee juurikaan korjauksia, aika perusteellisesti  korjasin virheitä ennen kuin lähetin käsikirjoituksen. Huomenna ja perjantaina aion käydä ne tekstit läpi ajatuksen kanssa, nyt olen vain selaillut. Eilenkin piti melkein heti taittovedoksen saatuani lähteä töihin, vaikka olisin halunnut lukea kaiken saman tien. 

Korjausohjeita


Pidän taittovedoksen itselläni todennäköisesti maanantaihin asti, sitten lähetän sen takaisin kustantamoon. Käyn tässä koko ajan pientä mietintää, että miten teen yhden asian kanssa. Kun palautan taittovedoksen, voin pyytää joko uuden taittovedoksen korjausten tekemisen jälkeen, tai sitten voin antaa luvan että mallikappaleen voi valmistaa heti kun tarvittavat korjaukset on tehty. Viimeksi en pyytänyt uutta taittovedosta. Enkä ehkä nytkään pyydä, se pitkittäisi varmaan taas muutaman viikon kirjan julkaisua. Toisaalta mietin, että entä jos kaikki korjaukset ei menekään niin kuin pitäisi. Pitäisi ehkä vaan luottaa ammattilaisiin.



Jos on kysymyksiä taittovedoksesta, niin saapi kysyä! En oikein tiedä, että mitä muuta osaisin siitä kertoa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti