perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ikävistä pohjattomin on julkaistu!

Pitkä projekti on nyt lähes ohi. Kirja julkaistiin ma 8.7. Tai, ei kirjalla mitään virallista julkaisupäivää ollut, mutta tuolloin sain 1. painoksen itselleni myyntiin, joten määritän sen julkaisupäiväksi. Tämän postauksen kirjoittaminen on kestänyt siitä syystä, että kirja on laitettu nettiin myyntiin vasta nyt, ja halusin tähän mukaan linkin, josta kirjaa voi ostaa. 


Tilasin itselleni kirjoja 150 kpl, eikä niistä ole jäljellä yhtään. Käsi on kipeenä ja hermot riekaleina, kun olen nuihin "muutamaan" kirjaan kirjoittanut omistuskirjoituksen ja vielä kirjekuoren, koska suurimman osan kirjoista olen postittanut. Ihan on käynyt työstä tämä, mutta nyt on voittajafiilis! Vihdoin Ikävistä pohjattomin on muuallakin kuin mallikappaleena minun kirjahyllyssä. 

Kirjaa voi ostaa täältä:

BoD Shop

Adlibris-verkkokirjakauppa

CDon-verkkokirjakauppa

4 kommenttia:

  1. Onnea vielä kerran uuden kirjan johdosta! <3 varmasti helpottavaa saada tämä projekti päätökseen, kun niin kauan olet odottanut ja puhunut tästä kirjasta. Yhtälailla muutkin kirjaan kirjoittaneet ansaitsevat kiitoksen, ilman heitähän tätä kirjaa ei olisi. <3

    Ajattelin tänään lukea kirjan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos <3 Kyllä nyt on tosi helpottunut olo, kun kirja on vihdoin julkaistu! :)

    Kerrohan sitten kommentteja kun oot kirjan lukenut!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjasta! Koskettava ja lohduttava. Enkelikuva sopi kirjasi kanteen hyvin. Sinulla on erityinen taito, sinun tarinasi on erityinen. Paljon onnea julkaisuun ja kaikkea hyvää elämääsi!

    Tämä päivä jää sanattomaksi.
    kyyneleet kertovat enemmän.
    Vierivät poskille ikävää,
    sydäntä suurempana.

    - Joel Jyrinki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joel sanoistasi! :) Vastasinkin jo sähköpostiin pidemmästi.

      Poista