perjantai 13. syyskuuta 2013

Kiitos, kun olit totta hetken. ♥

Erilainen onni

Sinä puutut pöydästämme. 
Me sytytämme erityisen kynttilän.

Ihmiset joskus kysyvät
enkö ole vielä päässyt yli sinusta.
Minä ihmettelen kovin,
mitä he tarkoittavat.

Sinä panit hammaspyörän pyörimään
minussa.
Ketjureaktion ilman loppua.
Eteenpäin ja taaksepäin.

Olen kutonut sinut itseeni.
Kuin langan, joka vaihtaa väriä
kuvakudoksessa.

Maaginen lanka, joka muistuttaa
minua perspektiivistä.
Ja antaa minulle uusia aiheita,
joiden juuret ovat sisimmässäni.

Ei, en minä ole päässyt sinusta yli.
Miksi olisinkaan?
Minä elän kaikkea sitä, jonka sinä
annoit.
Ja olen onnellinen siitä, että sinä
kosketit minua ja muutit minut
kyynel kyyneleeltä.

Uskon, että se on sinun lahjasi
maailmalle.

Kristina Grahn



Tasan 13 vuotta sitten tapahtui liikenneonnettomuus, joka muutti koko loppuelämäni. Jouduin raa'alla tavalla kohtaamaan sen tosiasian, että kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa. Toisin kuin nyt, 13-vuotiaana en osannut pelätä, että joku läheiseni voisi kuolla. 13.9.2000 näin yhden pikkusiskoistani viimeisen kerran elossa. Jos olisin tiennyt, että se kerta on viimeinen, en olisi päästänyt häntä lähtemään. 

Vaikka aikaa on kulunut 13 vuotta, sen päivän kauheus ei häviä mielestä koskaan. Muistan edelleen jopa vaatteet, jotka minulla oli kyseisenä päivänä päällä. Muistan mitä ruokaa naapurissa asuva ystäväni teki sinä päivänä perheelleen. Monta kertaa olen miettinyt, että miten niin merkityksettömät asiat kuten vaatteet ja ruoka ovat jääneet mieleeni siitä järkyttävästä päivästä. Miksi muistan typeriä pikkuasioita enkä sitä, kun sanoin siskolleni heipat? En tosin muista sitäkään, sanoinko siskolleni heippoja. Muistan pehmikset ja jäätelöt joita söin, poliisien pesispelin ja kaverit joita näin sinä päivänä, mutta en muista viimeisiä hetkiä siskoni kanssa. Ne hetket olivat silloin merkityksettömiä, mehän asuimme saman katon alla, vihasimme ja rakastimme toisiamme. Ei sellaisia arkisia kohtaamisia muista, koska ne ovat jokapäiväisiä. Kunnes yhtäkkiä eivät olekaan. 

Mitä surulle on tapahtunut 13 vuoden aikana? Siitä on tullut osa minua. Enää se ei satuta eikä viillä syvältä, se vain on. Enää vuosipäivän lähestyminen eikä itse vuosipäivä saa sydäntäni hakkaamaan ylimääräistä eikä ahdistusta hiipimään kehooni. Kuitenkin niitä tapahtumia kelaa mielessään aina tänä päivänä ihan eri tavalla kuin muina päivinä. Luulen, että koko loppuelämäni tämä päivä tulee aina jollakin tavalla pysäyttämään. Koska ei sitä unohtaakaan voi. Ehkä on lopulta hyväksynyt sen, että tapahtuma on osa minua ja elämääni niin kauan kuin elän. 


Suru, ahdistus ja epätoivo hukuttivat minua monta, monta vuotta. Luulin, etten koskaan toipuisi siitä. Luulin, etten enää koskaan voisi olla aidosti onnellinen. Vuosia menikin niin, että jokaista onnen hetkeä varjosti suru. Onni ja ilo eivät olleet aitoja. Nyt elämä on jälleen elämisen arvoista ja ihanaa. Elämän pienet ilot tuntuvat parhailta. Ystävääni lainatakseni: tuhkasta voi nousta, surusta voi toipua. Tähän ajatukseen kaikkien surevien on hyvä luottaa. Elämän voi rakentaa uudelleen, pala palalta. 

En osaa enää olla vihainen siitä, että siskoni elämä jäi lyhyeksi. Olen onnellinen, että sain hänet elämääni, vaikkakin vain vajaaksi 10 vuodeksi. Se harmittaa, että minulla on tällä hetkellä vain yksi ystävä, joka sai tuntea siskoni. Muille hän on vain kuvana kirjahyllyn päällä, hautakivenä hautausmaalla. Ei elävänä pikkutyttönä, joka täytti naurullaan ja laulullaan meidän kodin. Uskon kuitenkin, että siskoni näkee kaikki ihanat ihmiset, joita olen elämääni viime vuosien aikana saanut. 

Siskoni, kiitos että olit, ja olet edelleen siellä jossain. <3


Kiitos että olet
hohde kristallin.
Silta yli virran
kotiin takaisin.
Aamuruskon maahan,
valoon taivaiden.
Enkelini siipi
- kannat varjellen.

San. Hanna Ekola








2 kommenttia:

  1. Hei jenna. Milloin sinä muutat takaisin Siilinjärvelle?

    VastaaPoista
  2. Hei, anonyymi. Ei kyllä ole aikomusta muuttaa takaisin Siilinjärvelle, miksi pitäisi muuttaa takaisin? :) mutta eihän sitä ikinä tiedä.

    VastaaPoista