Kenet haluan tulevalla kirjalla tavoittaa?

Yksinkertaisin vastaus on: kaikki. Ihan vain jo siitä syystä, että jos ei ole menettänyt sisarusta, niin osaisi arvostaa omia sisaruksiaan (jos sellaisia on). Ei pitäisi heitä itsestäänselvyytenä. Sillä vastaan voi tulla päivä, jolloin joutuu sanomaan sisarukselleen ikuiset hyvästit tässä todellisuudessa. En tosin ajatellut kohderyhmänä kaikkia kun rupesin tätä kirjaa toteuttamaan. 

Ensimmäinen ja minun mielestä tärkein kohderyhmä on sisaruksen menettäneet. Pian on vihdoin olemassa kirja, jota juuri sisaruksen menettäneet voivat käyttää ensiapuna omassa surussaan, jos ei ole voimia puhua tai kirjoittaa tapahtuneesta. Kirjaa lukiessa voi mielessään käydä keskusteluja kirjaan kirjoittaneiden kanssa. Tarinoista voi tunnistaa itsensä ja omat tunteensa: en olekaan outo, kun minusta tuntuu tältä. Eikä tarvitse vertailla surua. Kaikilta kirjaan kirjoittaneilta on kuollut sisko tai veli. Se on yhteistä jokaiselle, sisaruksen suru. Ei tarvitse miettiä, että minulta on kuollut vain sisarus, ei äitiä tai lasta. 

Monista surevista sisaruksista tuntuu, että he ovat väliinputoajia. Tai pitäisi kai sanoa, että me olemme väliinputoajia, kuulun itsekin heihin. Usein sisarukset unohdetaan. Etenkin, jos sisaruksilla näyttää arki jatkuvan suht normaalisti, ajatellaan, että heillä ei ole mitään hätää. Toivonkin, että surevien sisarusten lisäksi myös heidän vanhempansa lukevat tämän  kirjan. Sekä muut läheiset, joita heidän elämään kuuluu. Tällöin ehkä paremmin osataan ottaa huomioon myös kuolleen lapsen/nuoren sisarukset, ei ainoastaan vanhempia. Kaikilla on automaattisesti huoli vanhempien/vanhemman jaksamisesta, kun lapsi kuolee. Pahempaa surua ei kukaan voisi itselleen kuvitella. Mutta täytyy muistaa, että sillä hetkellä sisarukset eivät osaa kuvitella itselleen pahempaa surua. Sisaruksen menettämisen suru on heille totta, eivät he ajattele siinä vaiheessa, että jotain pahempaakin voisi olla. 

Kolmas kohderyhmä on henkilöt, jotka voivat työssään kohdata surevia sisaruksia. Terapeutit, opettajat, päiväkodin tädit, seurakuntien työntekijät, kuraattorit, terveydenhoitajat, sosiaalityöntekijät jne. Tämän kirjan luettuaan voi varmasti saada käsityksen siitä, miltä sisarustaan surevasta voi tuntua ja kuinka heidät voisi kohdata. 

Vielä palatakseni siihen tunteeseen, minkä olen monelta sisaruksen menettäneeltä kuullut, että meidät unohdetaan. Puolison menettänyt on leski, vanhempansa menettänyt on orpo, nyt on kehitteillä lapsensa menettäneille oma nimitys, mutta sisaruksen menettänyt on vain sisaruksen menettänyt. Ei se sinällään haittaa, en haluaisi kutsua itseä jollain tietyllä nimityksellä, mutta yleisellä tasolla ajateltuna taas tuntuu, että sisarukset unohdetaan. Tämä kirja voi osaltaan olla kannanotto siihen, että surevia sisaruksia ei saa unohtaa. 

Sekalaisia ajatuksia

Odottavan aika on pitkä ja mitä näitä hienoja sanontoja nyt onkaan, mitkä sopisivat erinomaisesti tähän tilanteeseen. BoD (kustantamo) laittoi minulle maanantaina sähköpostia, että kunhan toimeksianto ja sopimus on heillä, niin menee 2-3 viikkoa, että saan kirjan taittovedoksen. Jos posti on kulkenut niin kuin pitääkin, niin papereiden on pitänyt olla heillä tiistaina. En kuitenkaan ajatellut pitää blogia hiljaisena tätä kolmea viikkoa, mutta toisaalta en ajatellut joka päivä avautua tänne, että kuinka hermoja raastavaa tämä odotus on :)

Mä ajattelin silloin kun tähän projektiin ryhdyin, että pääsen paljon helpommalla nyt kuin edellisen kirjan kanssa, kun ei tarvitse itse kirjoittaa kovin paljoa. Nyt en edes tiedä, että kumman kirjan kanssa pääsin helpommalla. Nyt olen joutunut tekemään paljon muokkauksia ym. ihan jo siitä johtuen, että kaikki tarinat ovat eri fontilla ja rivivälillä kirjoitettu, osa tarinoista on kirjoitettu sähköpostiin ja osa wordille.

Haastavaa on myös ollut se, että olen saanut 20 koskettavaa tarinaa siitä, miten sisko tai veli on kuollut ja miten sen asian kanssa on pystynyt elämään. Ensimmäinen kirja kertoi vain ja ainoastaan minun elämästä. Vaikka sen kirjoittaminen välillä itkettikin, niin mä tiesin kuitenkin että mitä tulee tapahtumaan. Mä olin itse elänyt ne asiat ja hetket. Kaikki ne kauheudet. Mä tiesin, miltä minusta on tuntunut. Nyt mä jouduin lukemaan 20 tarinaa, 20 eri ihmisen tuskasta ja epätoivosta, ja niistä pienistä valon pilkahduksista. Kun luin jokaisen  tarinan ensimmäisen kerran, saatoin vähän itkeä. Ensimmäisen lukukerran jälkeen jouduin kovettamaan itseni, eristämään tunteet. Tästä kirjasta ei olisi tullut mitään, jos en olisi päättänyt, että en voi tunteilla enää kun liitän tarinat käsikirjoitukseen. Yllätin jopa itseni siinä, miten hyvin onnistuin tässä asiassa. Luin käsikirjoitusta kuin mitä tahansa tekstiä, siten oli helpointa tehdä tarvittavat muokkaukset. Kun luen valmista kirjaa, annan itselleni seuraavan kerran luvan oikeasti pysähtyä tarinoiden äärelle ja itkeä, jos siltä tuntuu. Sitä ennen on vielä käytävä taittovedos läpi kovanaamana ja tehtävä tarvittavat korjaukset. Varsinkaan silloin ei voi itkeä, etten sotke taittovedosta. 

Kuva: www.weheartit.com

Edelliseen kirjaan verrattuna olen joutunut paljon enemmän miettimään, että minkä verran voin muokata tekstejä. Liian nuori oli kokonaan mun kirjoittama, sain tehdä käsikirjoitukselle just niin kuin halusin ja hävittää vaikka kokonaisia kappaleita. Nyt mä en ole muokannut tekstejä oikeastaan muutoin kuin kieliopillisesti jonkun verran. Monta kohtaa on ollut, joissa olen miettinyt, että voinko muuttaa jotain sanaa tms. En ole kuitenkaan isompia muokkauksia tehnyt, jotta teksteissä ei näy mun "käsiala", eli se, miten mä kerron asioista. 

Kaikista eniten paineita on tuonut ehkä se, että mä olen 20 ihmiselle luvannut, että heidän tarinoistaan tulee kirja. Ihan oikea kirja. Edellisestä kirjasta mä en ainakaan puoleen vuoteen sanonut sanallakaan kenellekään, halusin miettiä rauhassa että mitä olen tekemässä ja saanko edes kirjoitettua. Nyt olen alusta asti elänyt sen ajatuksen kanssa, että kirja on julkaistava millä tavalla tahansa, koska en voi tuottaa pettymystä tarinansa kirjoittaneille. Olen läpikäynyt aika kattavan tunteiden skaalan ahdistuksesta ja epätoivosta iloon ja onnistumiseen. Onneksi on ollut valtavasti ihmisiä tsemppaamassa niinä epätoivon hetkinä kun olen halunnut unohtaa koko kirjan. Nyt voin vaan kuvitella sen palkitsevan tunteen mikä on sitten, kun pidän käsissäni kirjan mallikappaletta!

Piinaava odotus alkoi

Asiat etenivät nopeasti edellisen postauksen jälkeen. Ei mennyt kuin puoli tuntia, kun sain kansikuvan sähköpostiini. Sitten iski paniikki: Onko käsikirjoitus varmasti niin täydellinen kuin voi olla?! Mietin vähän aikaa, että avaisin käsikirjoituksen vasta illalla viimeisen kerran ennen lähettämistä, mutta pakkohan se oli avata saman tien. En enää lukenut sitä läpi, katsoin vain että kaikki kappaleet jne. olivat suunnilleen oikein. Sitten avasin sähköpostin...

Liitin sähköpostiini käsikirjoituksen lisäksi kansikuvan ja takakannen tekstin. Enkä tietenkään muistanut nimetä niitä tiedostoja oikein, niin että niissä kaikissa olisi sekä kirjan että minun nimi. Hienoa. Tai no, käsikirjoitus oli ihan oikein nimetty, mutta ne kaksi muuta. Mutta ehkä tuo ei kovin paha moka ollut, onpahan siellä kustantamossakin ihmisille enemmän töitä kun nimeävät ne uudelleen, jos kokevat tarvetta siihen. Sydän hakkasi ylimääräistä kun painoin "Lähetä"-nappia. Vähän aikaa oli sellainen apua-olo, mutta sitten tuli helpotus. Nyt käsikirjoitus on poissa minun käsistä, enää mun ei tarvia tehdä sille mitään.

Luin kymmenettä kertaa toimeksiannon läpi ja katsoin, että olin varmasti merkannut kaikki tiedot oikein. Laitoin sen kirjekuoreen kirjailijasopimuksen kanssa ja lähdin lenkkeilemään postilaatikolle. Sinne meni sekin. Kävin lyhyellä lenkillä ja koko ajan mietin, että entä jos unohdin jotain tai tein jotain väärin. Pitäisi nyt unohtaa tuollaiset ajatukset. Ehkä ihan hyvä, että loma loppuu ja huomenna menen taas töihin, pakko ajatella muutakin välillä ;)

Tänään on tasan neljä vuotta ensimmäisen kirjani julkaisusta. Määrittelin julkaisupäiväksi sen, kun sain kirjat itselleni myyntiin. Mallikappaleen olin saanut jo kolme viikkoa aiemmin. Lueskelin päiväkirjaani tuolta ajalta. Muistelin, että olisi mennyt reilu kolme kuukautta käsikirjoituksen lähettämisestä siihen, kun sain kirjat itselleni myyntiin, mutta siihen menikin päiväkirjan mukaan vain vähän yli kaksi kuukautta. Taittovedoksen olin saanut jo kolmen viikon päästä. Eli kolmen viikon päästä voin ruveta odottelemaan tärkeää postia (ellei kustantamossa ole pahempi ruuhka kuin viimeksi). 

Nyt ollaan siis jännän äärellä. :)

Ps. Mulla ei oikein ole ollut mitään kuvia mitä voisin tänne laittaa, joten lupaan, että ainakin taittovedoksesta laitan kuvan tänne seuraavaksi. 

Ongelmana kirjan kansikuva

Huh, melkoinen loppuviikko on kyllä ollut! Kaiken piti olla selkeää kirjan kansikuvan suhteen, mutta eihän asiat tietenkään mennyt kuten olin suunnitellut.

Alkuperäinen idea siis oli, että äiti askartelee korttijutuilla kirjan kansikuvan. Kun menin keskiviikkona äidin luo, katsoin ensimmäisenä äidin valmiit osanottokortit. Sieltä löytyi täydellinen kortti, josta halusin kansikuvan. Kyseessä oli lilasävyinen kortti, jossa oli käytetty valmista enkelikuvaa. Ajattelin, että tämähän on helppoa, kun äidin ei edes tarvitse ruveta askartelemaan. Joopa joo. Äiti rupesi miettimään, että saako enkelikuvaa käyttää ilman lupaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut kortti, jossa on käytetty enkelileimasinta, mutta leimasimissa ilmeisesti on vielä tarkempaa se, kuinka paljon niitä käytetään ja mihin tarkoitukseen. Äiti soitti ystävällemme, jolla on askarteluyritys. Ystävämme lupasi selvittää kuvan alkuperän  ja kysyä luvan. Ei siitä kuitenkaan tullut mitään, kun kuva oli tilattu Ruotsista ja vielä olisi pitänyt selvittää kuka on tehnyt sen kuvan. 

Suunnitelma B. Pyysin veljeni tyttöystävää piirtämään enkelin lyhyellä varoajalla. Enkeli oli nätti, mutta en olisi saanut siitä sellaista kansikuvaa kuin olisin halunnut. Aloimme miettiä veljeni ja hänen tyttöystävänsä kanssa, että mitäs nyt. Päätimme lähteä illalla vesisateeseen ottamaan valokuvia. Saimme hienon idean, mutta emme osanneet muokata kuvaa sellaiseksi kuin olisimme halunneet. Aloin olla ihan hermona ja sanoin, että heitän koko kirjaprojektin mehtään. En olisi jaksanut enää. Veljeni lupasi lähettää kuvan kaverilleen muokattavaksi...siellä kuva on edelleen.

Ulkona kuvatessamme mieleeni tuli erään henkilön valokuvat. En vielä paljasta, että kenen. Laitoin hänelle sähköpostia, että saisinko käyttää jotain kuvaa. Lupa tuli, ja äskön ilmoitin sähköpostilla, että minkä kuvan haluaisin kirjan kanteen. Siitä tulee niin täydellinen, en malta odottaa! :)

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Toivottavasti. 

Nyt vain odotan, että saan kyseisen kuvan sähköpostiini. Sitten vihdoin voi lähettää käsikirjoituksen ja kuvan kustantamoon ja huokaista helpotuksesta. Toivottavasti enää ei tule mitään ongelmia.

Miten sain tarinat kirjaan?

Neljä vuotta sitten julkaisin ensimmäisen kirjani, Liian nuori. Niihin aikoihin mietin, että olisi hienoa koota tarinoita sisaruksen surusta yksiin kansiin. Tehdä sellainen kirja, jota ei Suomessa vielä ole. Muistaakseni n. 1,5 vuotta sitten päätin, että nyt on aika tehdä tästä asiasta totta. 

Kuulun Facebookissa ryhmiin Sisaruksen suru ja Liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle. Ensimmäisenä kirjoitin kirjaideastani Sisaruksen suru -ryhmään. Kysyin, kuinka moni olisi valmis kirjoittamaan omasta surustaan. Sain jonkun verran vastauksia, ja hyvin nopeasti sainkin ensimmäisen tarinan. Muistan vieläkin, minkä tarinoista sain ensimmäisenä. Sitä lukiessani mietin, että ehkä tästä kirjasta tulee joku päivä totta. Kyselin tarinoita myös Liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle -ryhmästä. Lopulta liityin myös Sisaruksensa menettäneet nuoret -ryhmään (vaikka olin sinne yli-ikäinen), ja sitä kautta sain muutaman tarinan. 

Kirjassa on vain yksi tarina veljen näkökulmasta. Itseasiassa pikkuveljeni tarina. Pienten suostuttelujen jälkeen hän lupautui kirjoittamaan. Halusin edes yhden tarinan sisaruksen menettäneeltä veljeltä. Mielelläni olisin niitä enemmänkin ottanut, mutta lukuisat surevien veljien etsinnät eivät tuottaneet tulosta. Ehkä se on myös niin, että pojat/miehet muutenkin vähemmän lukevat tuollaista kirjallisuutta, joten eivät ole niin halukkaita itsekään kirjoittamaan. Onneksi on edes yksi veljen tarina 20 siskojen tarinoiden lisäksi. 

Suurin osa tarinoista tuli siis em. Facebook-ryhmien kautta. Kiitos sosiaaliselle medialle, että ei tarvinnut lehtiin laittaa ilmoitusta! Parilta ystävältäni myös sain tarinan. Osa joilta kysyin asiasta, miettivät jonkun aikaa ja tulivat lopulta siihen tulokseen, että eivät pysty kirjoittamaan surustaan, vaikka haluaisivatkin. Kirjaan tulee nyt kaiken kaikkiaan 21 tarinaa, kun omanikin lasketaan mukaan. Ensimmäinen tarina tuli toissavuoden lokakuussa, viimeisin viime perjantaina. Muut siltä väliltä. 

En antanut mitään yleisiä ohjeita, että mitä tarinan tulisi sisältää. Annoin jokaiselle vapauden kirjoittaa niistä asioista, mitkä heille itselleen tuntuivat merkittäviltä. Näin kirjasta tulee mielestäni elävämpi, kun tarinat eivät ole samanlaisia. Tarinat ovat kirjassa lähes muokkaamattomina. Osaan tarinoista en ole koskenut ollenkaan. Osan olen otsikoinut (muutamassa oli otsikko valmiina) ja kieliopillisia asioita olen korjannut. 

Voin vain kiittää kaikkia kirjaan tarinansa kirjoittaneita. Ilman heidän tarinoitaan ei olisi tätä kirjaa. Kiitos. <3

Loma, jonka omistan kirjaprojektille

Minulla alkoi viikon loma. Enpä vielä vähän aikaa sitten tiennyt, mitä tekisin lomallani. Nyt tiedän, ja voi miten hyvään aikaan on viikko vapaata. Loman tavoitteena on saada käsikirjoitus ja kansikuva niin valmiiksi, että voin lähettää ne viimeistään ensi viikon sunnuntaina sähköpostilla kustantamoon. 

Käsikirjoitus on jo hyvällä mallilla. Perjantaina sain vielä yhden tarinan, jonka eilen liitin käsikirjoitukseen. Läpikävin eilen käsikirjoituksen siskoni korjausehdotusten kanssa, vielä täytyisi saada toisen siskon korjaukset. Ehkäpä saan ne tänään puhelimessa. Kun olen läpikäynyt kaikki oikolukijoiden korjausehdotukset ja korjannut sen, mitä itse olen nähnyt sopivaksi ja tarpeelliseksi, ajattelin vielä yhden kerran käydä koko 95 sivun käsikirjoituksen läpi. 

Keskiviikkona lähden kahdeksi yöksi Kuopioon lomailemaan. Oikeastaan lähden sinne sen takia, että suunnittelemme äidin kanssa kirjan kansikuvan, ja äiti tekee sen sinä aikana kun olen Kuopiossa. Ideoita on jo, mutta katsotaan millainen on lopputulos. Äiti siis mm. askartelee paljon kortteja, joten kysyin äidiltä, voisiko hän tehdä kortin, josta tulisi kansikuva. 

Olen ollut sähköpostitse yhteydessä kustantamoon. Varmistin, saako yhteen kansivaihtoehtoon valita itse tekstin värin. Olisin sen kansivaihtoehdon halunnut ensimmäiseen kirjaani, mutta silloin minulle sanottiin, että väriä ei saa itse valita. Nyt eri henkilö sanoi, että saan itse valita. Joten kirjan väri taitaa tässä viime hetkellä muuttua harmaasta valkoiseksi. Hups, nyt paljastin :P Mutta vielä tässä on muutama päivä aikaa muuttaa suunnitelmia suuntaan tai toiseen. Ajattelin, että Kuopiossa ollessani laitan kustantamoon kirjailijasopimuksen ja toimeksiannon, jotta ne ovat siellä valmiina sitten kun laitan käsikirjoituksen sähköpostilla. Toimeksiantoon siis pitää laittaa kirjan nimi ja kaikki kirjaa koskevat valinnat, joista kerroin viime viikonlopun postauksessa. Se on sitten sitova valinta. Saan onneksi ennen varsinaista kirjaa koevedoksen (vai taittovedoksen?). Eli siis paperiversiona kirjan kannet ja sivut tietysti. En tosin muista, että saako sitten enää muuttaa kannen väriä tms. 

Uskokaa tai älkää, mutta torstaina kun tulin illalla töistä kotiin, mulle iski epätoivo. Tuntui, että en jaksa enää tätä projektia. Ehkä se johtui siitä, että vihdoin 1,5 vuoden jälkeen ei ole enää pitkä aika siihen, kun saan pitää käsissäni uutta kirjaa. 

Tähän vielä loppuun kuva herkuista, joiden avulla ajattelin selvitä käsikirjoituksen viimeistelystä:

Pähkinänsärkijä-teetä, suklaakeksejä, viinirypäleitä ja babyporkkanoita.

Ps. Olen perustanut Facebookiin sivun kirjalle, käy tykkäämässä: https://www.facebook.com/ikavistapohjattomin

Sisaruksen suru

Kukaan kirjaan tarinansa kirjoittaneista ei varmasti olisi halunnut ikinä joutua tilanteeseen, että voi kertoa sisaruksen surusta. Jos vain olisi saanut valita, niin se välillä ihana ja välillä ärsyttävä sisarus olisi vielä elossa. Valinnan mahdollisuutta ei ole kuitenkaan annettu. Kenelläkään ei ole taikasauvaa, jolla voisi tuoda kuolleen sisaruksen takaisin tähän elämään.

Minäkään en saanut valita. En olisi halunnut olla se, joka kertoo vasta äskettäin sisaruksen menettäneelle, että sellaisenkin asian kanssa voi elää, niin mahdottomalta kuin se ensimmäisten vuosien aikana tuntuukin. En olisi halunnut joutua etsimään kirjastosta kirjoja surusta. Sisaruksen surusta. En olisi halunnut joutua tilanteisiin joissa kerron ihmisille, että kyllä, minulla on sisaruksia, mutta... Veli ja kolme siskoa, joista yksi on KUOLLUT. Vastaukseksi saattaa tulla kysymys: "Miten on mahdollista, että siskosi on kuollut, koska olet itsekin niin nuori?" Valitettava totuus on, että täällä kuolee paljon lapsia ja nuoria, jolloin myös surevat sisarukset ovat nuoria.

Joitakin asioita siskoni kuolemaan liittyen olen voinut valita. Olen valinnut sen, että vaikka en olisi halunnut joutua tähän tilanteeseen, haluan kuitenkin auttaa muita sisaruksen menettäneitä. Koska itselläni ei ole enää mitään hätää, haluan auttaa niitä, joilla se hätä on juuri nyt suuri ja suru vielä viiltävää kipua. Tämä tuleva kirja ei ole ensimmäinen tapa, jolla haluan auttaa. Mutta tämä on kaikista eniten juuri surevia sisaruksia varten. Toivon, että olen auttanut tarinan kirjoittaneita antamalla mahdollisuuden kertoa omasta surustaan. Toivon, että autan sisaruksen menettäneitä lukijoita sillä, että olen koonnut yksiin kansiin monta erilaista tarinaa siitä, mitä on menettää sisarus. Toivon, että kirja avaa auttajien ja ylipäätään aikuisten silmiä huomaamaan, että kun perheessä kuolee lapsi/nuori, myös kuolleen sisaruksilla on hätä. Sisarusten suru vain usein jää vanhempien surun varjoon.

Sanoitusten käyttö kirjassa

Käsikirjoituksesta löytyy kaksi lyhyttä pätkää eri lauluista. Toinen on oman tarinani lopussa, toinen erään toisen tarinan lopussa. Ilman lupaa ei kenenkään sanoituksia saa käyttää, joten jouduin vähän tekemään töitä, että sain luvat. Omaan tarinaani liittyvään lauluun oli helppo saada lupa. Ei tarvinnut kuin laittaa Facebook-viesti kyseisen sanoituksen tekijälle, ja sain luvan.Täytyy vielä tällä viikolla kysyä häneltä, että miten tekijän tiedot merkataan, koska laulu oli kustannettu... en ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta kuitenkin asia on kunnossa :)

Toisen laulun kohdalla jouduin tekemään salapoliisityötä. Tiesin kyllä mikä laulu on kyseessä, olen itse kuunnellut sitä lukuisia kertoja, myös bändin tiesin. Googlettelin, mutta en löytänyt bändin kotisivuja. Googlen avulla sain selville, kuka bändin jäsenistä on sanoittanut laulun. Googlettelin vähän lisää, ja löysin kyseisen miehen yhteystiedot. En tosin ollut aivan varma, oliko kyseessä sama henkilö. Ei auttanut kuin laittaa sähköposti, että oletkohan henkilö, joka on sanoittanut sen ja sen nimisen laulun, ja jos olet, saako sanoja käyttää kirjassa. Onneksi kyseessä oli oikea henkilö, ja luvankin sain. Joten nyt ei ole tulossa mitään laittomuuksia kirjaan, enkä joudu jättämään niitä sanoituksia pois. 

Edellisessä kirjassani oli useampia sanoituksia. Silloin jouduin tosissani tekemään töitä, että sain kaikki tarvittavat luvat. Yhtä sanoittajaa en millään meinannut saada kiinni. Hän oli sanoittanut laulun, joka vahvasti liittyy siskoni kuolemaan, ja sen laulun sanat ehdottomasti halusin siihen kirjaan. Lopulta monen kuukauden sähköpostien, teksiviestien, puhelinsoittojen ja Facebook-viestien jälkeen sain hänet kiinni. Taisinpa vielä laittaa kyseisen henkilön miehelle sähköpostia, että mitenkähän saisin vaimosi kiinni, mutta hänkään ei tainnut vastata. Sitkeä yritys sitten lopulta palkittiin :)

BoD:n infopaketti

Tiistaina päätin tosiaan kesken työpäivän, että julkaisen kirjan omakustanteena. Töiden jälkeen oli kiire kotiin, ja ensimmäisenä etsin neljän vuoden takaisen infopaketin. Selailin sitä ja mietin, että millaisen haluan tulevasta kirjasta. Uusi infopaketti tuli torstaina ja näyttää tältä:

Infopaketissa on 31 sivua, ja niillä sivuilla on kaikki tarvittava tieto, jota tarvitsee kirjan julkaisussa. Kunhan olen lähettänyt toimeksiannon ja kirjailijasopimuksen, saan itselleni yhteyshenkilön, jolta voin kysyä tyhmimmätkin kysymykset. Nyt niitä kysymyksiä ei tosin juurikaan ole, koska edellisellä kerralla kysyin monia pieniäkin asioita, jotka olivat minulle täysin uutta silloin. Ensimmäisellä kerralla en tiennyt mitään kirjan julkaisusta, hyvä että edes tiesin sen, että kirjan voi julkaista omakustanteena. 

BoD:lla on muutama erilainen palvelupaketti, josta jokainen kirjailija voi valita itselleen sopivimman. Jos haluaa tehdä kirjan alusta loppuun itse, pääsee paljon halvemmalla. Minä en osaa muuta kuin kirjoittaa, joten jätän kirjan taiton ym. suosiolla ammattilaisten tehtäväksi. En lähde edes yrittämään taittoa itse, koska tämä julkaisuprojekti kestäisi varmasti ikuisuuden. Valitsin siis yhen kolmesta taitto- ja kustannustoimituspalveluista. Siihen sisältyy painopalvelu, ISBN-tunnus kirjalle, E-kirjan konvertointi ja myynti, kirjatiedostojen lähetys BoD:lle sähköpostilla, henkilökohtainen yhteyshenkilö, profi-kansi ja profi-kirjan sisus. (Esittelen kansivaihtoehdot ym alempana.) Lisämaksusta saisi myös mm. korjausluvun, jonka viimeksi otin. Tällä kertaa kaikkien pilkkujen ei tarvitse olla oikeilla paikoillaan, koska kyseessä on 20 eri henkilön kirjoittamat tarinat, jotka saavat olla kirjoittajien näköisiä. Toki korjaan kirjoitusvihreet jne, ja "oikoluvun" suorittaa äitini ja kaksi siskoani. 

Ensimmäisenä valitsin kirjan formaatin. Sen olin jo päättänyt, että tästäkin kirjasta tulee kovakantinen, vaikka se maksaakin enemmän. Kovakantinen kirja on mielestäni oikeampi kirja, mutta tästäkin voi olla monia mielipiteitä. Minun mielipide on tämä. Se päätös siis oli itsestäänselvä. Sitten vaikeampi osuus. Kirjalle on 10 eri kokovaihtoehtoa. Otin viivottimen ja muutaman kirjan kirjahyllystäni, ja aloin mallata annettuja kokovaihtoehtoja. Tämä päätös oli vaikeampi, mutta päädyin oikeastaan vaihtoehdoista pienimpään. Siitä ei siis tule mitään minikirjaa kuitenkaan, vaikka siltä ehkä kuulostaa :)

Valitsin siis BoD PROFI -palvelupaketin, joten kirjan ulkoasun valinnassa on tietyt reunaehdot. Värin saan valita ylläolevista vaihtoehdoista. Kirjan sisukseen on neljä eri vaihtoehtoa tekstille. Ylläolevassa kuvassa on puolet kansivaihtoehdoista. Kyseisiin kansivaihtoehtoihin saan siis itse valita värin ja kuvan. En paljasta vielä tässä vaiheessa enempää kirjan ulkoasusta, mutta väri on jo melko varmasti päätetty. Äiti tekee kirjaan kansikuvan, sekin on jo suunnitteilla.

Halusin nyt tähän avata vähän, että mitä kaikkea kirjan julkaisu pitää sisällään ja mihin saan itse vaikuttaa. Käsikirjoitukseen kustantamo ei puutu millään tavalla, sen vain täytyy olla kirjailijasopimuksen mukainen, eli kirja ei saa sisältää esim. poliittisesti äärimmäisiä kannanottoja eikä parjata ketään henkilöä.

Nyt kun kirjan ulkoasuun liittyvät päätökset on suunnilleen tehty, alan vielä muutaman kerran käydä käsikirjoitusta läpi. Omat silmät ovat jo aika hyvin sokeutuneet tekstille, joten valitsemieni oikolukijoiden apu on tarpeen. Äiti nappasi käsikirjoituksesta jo muutaman kirjoitusvirheen, joita en itse ollut huomannut. 

Kirjan julkaisu alkaa nyt!

Tervetuloa seuraamaan sisaruksen surua käsittelevän kirjan julkaisua!

Minulla on monta vuotta ollut haaveena koota kirja, jossa olisi tarinoita ainoastaan sisaruksen surusta. Suomen kirjavalikoimasta puuttuu sellainen kirja. Sellaisia kirjoja löytyy, missä nuoret kertovat surukokemuksistaan, missä vanhemmat kertovat lapsen menetyksestä jne. mutta sisaruksen surusta ei ole tarinoita yksissä kansissa. 

Olen saanut kirjaa varten 19 tarinaa. Osassa tarinoista menetetty sisarus on lapsi, osassa nuori tai nuori aikuinen. Aloitin tämän kirjaprojektin 1,5 vuotta sitten. Käsikirjoitus on ollut monta kuukautta lähes valmiina, mutta kustantajaa ei löytynyt mistään. Olen saanut kymmeniä "kiitos mutta ei kiitos" -vastauksia. Välillä tuntui siltä, että tämä kirja ei tule koskaan julkaistuksi. 

Olen julkaissut neljä vuotta sitten kirjan omakustanteena, mutta ajattelin, että tämän kirjan haluan saada julkaistuksi perinteisen kustantamon kautta. Tilanne alkoi näyttää mahdottomalta, ja alkoi jo ahdistaa ja stressata koko projekti. Niinpä tällä viikolla tein päätöksen, että otan riskin, ja julkaisen kirjan omakustanteena. 

Käytän samaa kustantamoa kuin edellisen kirjan julkaisussa, eli BoD:ta. Tiistaina tilasin kustantamosta infopaketin, jonka sain torstaina. Tämän viikonlopun ohjelmassa on ollut tehdä kirjan ulkoasua koskevia valintoja, kuten kirjan koko ja väri. Olen täyttänyt toimeksiantopaperin ja kirjailijasopimuksen. 

Teen ensi viikon aikana viimeisiä tarvittavia muokkauksia teksteihin, ja viimeistään kahden viikon päästä lähetän käsikirjoituksen kustantamoon. 

Laitan myöhemmin kuvia mm. infopaketista, jonka sain.

Olen asiasta yhtä innoissani kuin neljä vuotta sitten, kun julkaisin ensimmäisen kirjani. Jännää! :)